Luonto-Liitto järjesti syksyllä 2011 koululaisille suunnatun kirjoituskilpailun, jonka aiheena oli ”Salaperäinen metsä”. Kilpailuun saapui yhteensä 1753 työtä maan laajuisesti. Töitä saapui hyvin tasaisesti joka puolelta maata. Kilpailussa oli järjestetty erikseen sarjat 5.-6.luokkalaisille sekä 7.-8.luokkalaisille. Ala-asteikäisten töitä saapui eniten, lähes 1400, kun taas yläasteikäisten töitä saatiin vajaat 400 kappaletta.
Luin läpi lasten lähettämiä töitä esikarsintaa varten. Satoja töitä läpikäytyäni mielessäni alkoi muodostua kuva siitä, miten 2010-luvun lapset ympäri Suomea kertovat metsästä ja millaisia teemoja saduista toistuvasti nousee esiin.
Lasten kirjoittamat metsäsadut ovat varsin ajankohtainen teema, sillä viime aikoina ollaan yhä enenevissä määrin huolestuttu lasten luontosuhteen ohenemisesta. Esimerkiksi Helsingin Sanomat uutisoi 25.2. amerikkalaisesta tutkimuksesta, jossa oltiin havaittu luonnon ja eläinten väistyneen rakennetun ympäristön ja koneiden tieltä amerikkalaisissa lastenkirjoissa. Muutoksen havaittiin tapahtuneen yhtä aikaa lasten luontosuhteen ohenemisen kanssa. Salaperäinen metsä -kirjoituskilpailuun lähetettyjen kirjoitusten voidaan mielestäni nähdä heijastavan samalla tapaa suomalaislasten ja -nuorten luontosuhteessa tapahtuneita muutoksia.
Anglo-amerikkalainen fantasiakirjallisuus lasten mielenmaisemassa
Yksi suosituista teemoista olivat seikkailu-/fantasia-aiheiset tarinat, jotka olivat selvästi ottaneet vaikutteita suositusta anglo-amerikkalaisesta fantasiakirjallisuudesta. Nämä kertomukset ovat selkeästi fiktiivisiä ja saavat innoituksensa enemmänkin populaarikulttuurista kuin omakohtaisista metsäkokemuksista tai suomalaisesta metsästä. Fantasiakertomuksissa riittää seikkailun elementtejä ja tapahtumia. Nämä kirjoitukset ovat usein hyvin pitkiä, eräänlaisia pienoisromaaneja. Fantasiatarinoissa seikkailevat vampyyrit ja ihmissudet, kääpiöt, haltiat, hobitit, keijukaiset, yksisarviset ja velhot. Pohdin satuja lukiessani, mistä johtuu, että juuri näiden tarinoiden kuvasto tuntuu olevan päällimmäisenä lasten mielikuvissa. Onko niin, että nykylasten käsitys metsästä rakentuu enemmän ylikansallisen populaarikulttuurin kuvaston varaan kuin omiin kokemuksiin ja lähiluonnosta saatuun inspiraatioon?
Vaikka populaarikulttuurin kansainvälisyys ja universaalius näkyy lasten kirjoituksissa selkeästi, myös perinteisemmät suomalaiseen kansantarustoon pohjaavat teemat ovat edustettuina. Nämä tarinat sijoittuvat suomalaiseen metsämaisemaan ja niissä seikkailevat usein menninkäiset ja kotimaiset villieläimet. Tarinoiden joukosta löytyy myös klassiseen tyyliin kirjoitettuja eläinsatuja, joiden kuvastossa usein esiintyneitä eläimiä ovat perinteiset susi, jänis, kettu ja karhu. Lasten tarinoista heijastuu suden ristiriitainen rooli kulttuurissamme: se esiintyy usein pahan ruumiillistumana, mutta toisaalta joissain saduissa myös ihailun kohteena olevana uljaana olentona.
Sadut heijastavat lapsen arkitodellisuutta
Metsäsadut heijastavat luonnollisestikin sitä maailmaa, jossa lapset elävät ja tätä kautta kuvastavat myös nykypäivän lapsen luontosuhdetta. Yhä teknistyneempi elämä näkyy lasten kirjoituksissa ja luontokokemuksissa. Useissa kertomuksissa erilaiset laitteet nousevat milteinpä pääosaan: mönkijät, älypuhelimet ja tietokoneet saavat paljon mainintoja yllättävissäkin yhteyksissä. Näissä teksteissä luontokokemus tapahtuu ensisijaisesti teknisten laitteiden välityksellä ja ne kertovat mielestäni karua kieltä siitä, miten riippuvaisiksi ihmiset ovat tulleet tekniikastaan ja miten samalla ollaan ajauduttu yhä kauemmaksi luonnon suorasta elämyksellisestä kokemisesta.
Kulutuskulttuurin keskeisyys lasten elämässä näkyy tarinoista esille nousevana merkkitietoisuutena: lapsille tuntuu olevan entistä tärkeämpää omistaa tietyn merkkisiä laitteita. Toisaalta joukkoon mahtui myös tarinoita, joista näkyi lasten aktiivinen luontoharrastus ja luonnontuntemus. Esimerkiksi metsästys- ja kalastusaiheet ovat melko yleisiä.
Tarinoissa metsä esiintyy sekä pelottavana paikkana että eräänlaisena voimapaikkana. Tarinoissa eksytään metsään ja joudutaan tilaan, joka muistuttaa kansanperinteestämme tuttua kokemusta metsänpeitosta. Myös ympäristönsuojelulliset teemat nousevat monissa töissä yllättävänkin merkittävään osaan. Toistuvassa tarina-aiheessa lempimetsä on uhattuna ja päähenkilö taistelee pelastaakseen metsän vaihtelevalla menestyksellä. Näistä tarinoista heijastuu lasten aito huoli metsistä.
Useimmiten tarinoissa käsitellään metsäteeman ohessa myös muita lasten elämässä tärkeitä ja ajankohtaisia asioita, kuten koulukiusaamista, ystävyyttä ja suhteita perheenjäseniin. Suhde eläimiin näkyy kirjoituksissa kohtaamisina villieläinten kanssa sekä suhteena kotieläimiin, kuten koiriin ja hevosiin, joista etenkin tytöt kirjoittavat. Joissain teksteissä eläimet ovat myös pääosassa.
Maalais- ja kaupunkilaislasten metsäsuhde
Metsäsatu-kirjoituskilpailun tuottamasta kirjallisesta aineistosta erityisen mielenkiintoisen tekee mielestäni sen maanlaajuinen kattavuus. Lasten elämänpiiri ja kokemukset luonnosta eroavat luonnollisesti toisistaan maantieteellisen asuinpaikan mukaan. Yksi kysymys, jota pohdin tarinoita lukiessani olikin, miten kokemukset metsästä eroavat esimerkiksi itäsuomalaisilla maalaislapsilla ja helsinkiläisillä kaupunkilaislapsilla. Maalaislapsilta saapui oman lukutuntumani mukaan enemmän käytännön metsäkokemuksiin perustuvia tekstejä, joissa käsiteltiin esimerkiksi metsästystä tai marjanpomintaa, kun taas kaupunkilaislapsilla tarinat tuntuvat olevan useammin fiktiivisiä. Mikään täysin selkeä jakautuminen ei kuitenkaan ollut kyseessä, ja näin ollen kovin syvällisiä johtopäätöksiä maalais- ja kaupunkilaislasten luontosuhteesta ei mielestäni aineiston pohjalta voi tehdä.
Metsäsatu-kilpailu saavutti suuren suosion koululaisten keskuudessa. Vaikka kyseessä oli kilpailu, on mielestäni kampanjan tärkein ympäristökasvatuksellinen tehtävä ollut osallistaa lapsia pohtimaan omaa luontosuhdettaan ja omia käsityksiään metsästä. Aikana, jolloin lapset viettävät entistä enemmän aikaa sisätiloissa tietokone- ja televisioruutujen ääressä on mielestäni tärkeämpää kuin koskaan tuoda luontoa ja metsää läsnäolevaksi elementiksi lasten elämänpiiriin – ja tunnetusti mielikuvitus on lapsille työkalu, jonka avulla asioita on luontevaa lähestyä ja työstää.
Kati Tiitola, FM (folkloristiikka), on ollut mukana Luonto-Liiton Salaperäinen metsä -kirjoituskilpailun järjestämisessä ja esikarsinnassa
Voit jakaa tämän artikkelin verkossa.
