Kuva: Hannu Vainiopekka

Sudet ovat palanneet Etelä- ja Länsi-Suomeen yli sadan vuoden poissaolon jälkeen. Lasten vanhemmissa susien paluu on aiheuttanut jonkin verran huolestuneisuutta ja turvattomuuden tunteita. Koululaisille kaivataan koulukyytejä, ja toiset haluavat, että pihapiirissä tai sen tuntumassa liikkuneet sudet tapetaan mahdollisimman pian.

Julkisuudessa käytävällä susipelkokeskustelulla on oma elinkaarensa. Itä-Suomessa vastaavaa julkista keskustelua ei ole käyty enää vuosikausiin. Esimerkiksi kotimaakunnassani Kainuussa petokeskustelun ytimessä ovatkin tällä hetkellä metsäpeuran suojelu ja porotalous. Aiheen näkymättömyys mediassa ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö pelot olisi yhä läsnä. Kyläläisten keskusteluissa tuoreimmat petohavainnot puidaan läpi. Lasten ja suurpetojen kohtaaminen ei ole toivottu tapahtuma.

Olen joitakin kertoja itse kohdannut suurpedon liikkuessani metsässä työssä ja vapaa-ajalla. Samoin pihamme lähialueella on liikkunut petoeläimiä. Nämä eivät ole minussa aiheuttaneet erityistä huolta. Syys- ja talvipimeällä huolestun, jos alle kouluikäinen tyttäreni katoaa näköpiiristä pihalla ollessamme. Asumme perukassa, pihapiiriämme ympäröi pimeys, ja on helppo kuvitella susi tai jokin muu pelottava metsän kätköihin. Luonnossa liikkuessamme koko perheen voimin tai tyttäreni kanssa kahdestaan en kuitenkaan vastaavaa pelkoa tunne.

En muista, että koskaan olisi kukaan tuntemani äiti nostanut keskusteluun tuntemaansa pelkoa susia tai muita suurpetoja kohtaan. Aihe ei ole kovin tärkeä monellekaan pienen lapsen äidille. Toki osa heistä saattaa jossain tilanteessa tuntea pelkoa, mutta nukkumisvaikeuksien, sairauksien, uhmaiän ja arkisten tapahtumien rinnalla ne ovat vähäisessä asemassa.

Uskoakseni susipelkokeskustelulla on kaksi erilaista taustaa. Nämä kummatkin liittyvät psykologiseen turvallisuuden tunteeseen. Susia pelätään eläiminä sekä myös siksi mitä ne symboloivat.

Susi eläimenä on suurikokoinen ja lisäksi peto, eli se syö ravinnokseen toisia eläimiä. Susi kykenee tappamaan hirven, joten ihmispoloisen tappaminen ei olisi sudelle vaikeakaan tehtävä. Susi kuitenkin pelkää ihmistä, koska ihminen on metsästänyt sutta kautta aikojen. Sama pätee muihin suurpetoihimme. Alitajunnassamme kuitenkin elää historiastamme johtuva pelontunne, joka on auttanut lajiamme säilymään hengissä ennen teknologista kehitystämme.

Toinen ja ehkä merkittävämpi syy pelkokeskustelulle on yleinen turvattomuuden tunteemme. Maailma on hyvin monimutkainen ja ongelmat globaaleja. Suden vuoksi tunnettu uhka on paikallinen ja helposti ymmärrettävissä. Meidän on paljon vaikeampi mieltää ja käsitellä esimerkiksi Japanin luonnon- ja ydinkatastrofeja tai sitä, mikä merkitys on Euroopan vakausrahastolla oman arkemme kannalta.

Tutkimukset osoittavat, että ihmisten sutta kohtaan tuntema pelko tai huolestuneisuus ei ole riippuvainen susien määrästä. Jopa alueilla, joissa susia ei ole, esiintyy pelkoja tai huolestuneisuutta. Sen sijaan tiedolla ja kokemuksilla on vaikutusta.

Susialueiden kunnissa ovat useimmat perheet jo tottuneet elämään suurpetojen kanssa samalla reviirillä, eikä aihe nouse arkikeskusteluihin tässä merkityksessä. Tämä johtuu siitä, että harva todella näkee luonnossa susia ja lisäksi nämä kohtaamiset eivät ole olleet ihmisen kannalta uhkaavia. Petohavainnot toki käydään tarkasti läpi, sillä onhan susien liikkeillä merkitystä niille, jotka harrastavat koiran kanssa metsästystä tai kasvattavat vaikkapa lampaita.

Mervi Laaksonen on Luonto-Liiton susiryhmön jäsen

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>